Hiisiturnaus T95 23-24.8.2008 Nummelassa

 

Nummelan NUPS turnaus pelataan 23 -24.8 viikonloppuna Nummelassa. Gepardit osallistuvat turnaukseen kahdella joukkueella.

 

Paikka

Vihti/Nummelan Uimahallin nurmikenttä, Hiidenvedentie 3. Huomaa muuttunut risteyksen paikka lähestyttäessä keskustan kautta, suositellaan lähestymistä Hanko-Hyvinkään tien suunnasta.

Pelitapa

Ottelut pelataan kahdessa lohkossa 11v11 Kaikki Pelaa -säännöillä. Jokaiselle joukkueelle tulee viisi ottelua (kolme lauantaina ja kaksi sijoitusottelua sunnuntaina). Ottelujen peliaika on lauantaina 2x20 min ja sunnuntaina 2x25 min. Joukkueen tulee olla kentällä otteluohjelman mukaisesti vähintään 5 min. ennen ottelua.

 

Säännöt

Lauantaina pelataan kahdessa lohkossa yksinkertaisena sarjana. Sunnuntaina pelataan sijoitusottelut lauantain sijoitusten mukaisesti. Voitosta saa kolme pistettä ja tasapelistä yhden

pisteen. Sijoitus turnauksessa määräytyy seuraavasti:

1. Saadut pisteet, tasapisteissä olevien joukkueiden välillä:

2. Keskinäisten otteluiden pisteet

3. Maaliero

4. Tehtyjen maalien lukumäärä

5. Arpa

Turnauksessa sovelletaan samoja sääntöjä kuin SPL Uudenmaan piirin sarjoissa.

Palkinnot

Kaikille osallistujille jaetaan diplomit. Turnauksen kolmelle parhaalle joukkueelle jaetaan mitalit. Lisäksi jokainen joukkue valitsee itse tsemppari-pelaajan, joka saa pokaalin.

Peliasut

Otteluohjelmaan ensin merkitty joukkue on kotijoukkue. Vierasjoukkue vaihtaa pelipaitoja tai ottaa liivit, jos joukkueiden paidat ovat samanväriset. Säärisuojat ovat pakolliset. Pelaajilla ei saa olla mitään koruja, ja pitkät hiukset tulee olla kiinni ilman metallisia hiussolkia tms.

Pukuhuoneet

Pukuhuoneet sijaitsevat kentän viereisen koulurakennuksen alakerrassa. Pukuhuoneet ovat vapaasti joukkueiden käytettävissä. WC:t ja suihkut ovat pukuhuoneiden yhteydessä.

 

Karttalinkki uimahallin nurmelle.

 

Otteluohjelma excel muodossa:

http://www.nups.fi/binary.asp?id=1776

 

 

Gepardien  joukkuejako Hiisiturnaukseen

Gepardit, mustat

Gepardit, keltainen

1

Ansku

Henni

2

Anni

Iiris

3

Aurora

Johanna P.

4

Emppu

JohannaT.

5

Emmi L.

Laura A.

6

Jennica

Laura G.

7

Julia J.

Maaria

8

Julia M.

Miisa

9

Mariina

Martta

10

Misu

Milla

11

Naksu

Nici

12

Nella

Oona

13

Sanni

Stina

14

Sofia

Tiiu

15

Tanja

Titta

16

Tuuli

 

 

  Otteluohjelma

Hiisiturnaus T95 2008

Lohko A

Lohko B

Honka Gebardit musta

kelt-must

Honka Gebardit keltainen

kelt-must

NuPS

pun/must

TiPS T95

valk.

Futura

vihr.

VJS

valk/pun

NJS

kelt./sin.

Kasiysi valk

valk.

 

Lauantai

9:00

Honka Gebardit musta

-

NuPS

-

9:45

Honka Gebardit keltainen

-

TiPS T95

-

10:30

Futura

-

NJS

-

11:15

VJS

-

Kasiysi valk

-

12:00

Honka Gebardit musta

-

Futura

-

12:45

Honka Gebardit keltainen

-

VJS

-

13:30

NuPS

-

NJS

-

14:15

TiPS T95

-

Kasiysi valk

-

15:00

NJS

-

Honka Gebardit musta

-

15:45

Kasiysi valk

-

Honka Gebardit keltainen

-

16:30

Futura

-

NuPS

-

17:15

VJS

-

TiPS T95

-

 

 


 

Lauantain sarjataulukot

Lohko A

Lohko B

La 1. (A-lohko)

La 1. (B-lohko)

La 2. (A-lohko)

La 2. (B-lohko)

La 3. (A-lohko)

La 3. (B-lohko)

La 4. (A-lohko)

La 4. (B-lohko)

Sunnuntai

9:00

La 3. (A-lohko)

-

La 4. (B-lohko)

-

9:55

La 3. (B-lohko)

-

La 4. (A-lohko)

-

10:50

La 1. (A-lohko)

-

La 2. (B-lohko)